BURMANKISSAN PENTUJA!

Burmankissan pentuja!
IC Kissmollin Annabella, BURj, ja Korennon Omar, BURd, saivat 11.11.2014 viisi kaunista pentua: kaksi punaista poikaa, cremen pojan, lilan pojan ja lilakilpikonnatytön. Kaikki pennut ovat varattuja.
Tiedustelut:
kativlkm@gmail.com
040 7214503

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Neko omenapuussa keväällä 2008
 Perheidylli. Nella, Martta ja Neko
 Martta noin 12-viikkoisena
Pikkuiset noin neljän päivän iässä
Isabelle, pentueen kaunotar

Kissmollin kissalan kolmas pentue on hajaantunut maailmalle. Helmikuun kirskuvanhyytävässä pakkasessa tehty junamatka Jekku-kollia kosiomatkalle hakemaan on huipentunut heinäkuun helteisiin hetkiin, ylenpalttisiin vehreyden, kukkien, sateesta painavan taivaan ja hiljalleen kypsyvän sadon aikaan, jolloin pikkukissat ovat olleet valmiita lähtemään pesästä. Lähes puoli vuotta jännitystä, hoivaamista, helliä hetkiä, leikintäyteisiä päiviä, huoliakin. Pentupesän äärellä on tullut vietettyä tunteja ääliömäinen onnenhymy kasvoilla, mutta paremmin ei voisi ihminen aikaansa käyttää. Se elämän ilo ja elämisen tahto, aistien herääminen, kiihkeä elämysten jano ja uteliaisuus! Hellyttävät ja pehmoiset poikaset ovat kasvaneet notkeiksi ja joustaviksi atleeteiksi, täydellisiksi pieniksi kissoiksi. Kissoiksi, jotka rohkeasti kävelevät päin suurta maailmaa pikkuruiset hännät pystyssä,viikset ja lihakset värähdellen. Täältä tullaan, Elämä!

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Nomi muutti kotoa

 Eilen oli Nomin vuoro pakata nyssykkänsä ja lähteä maailmalle. Nomi pääsi oikein lentämään! Kasvattaja ja seitsemänvuotias tirauttivat muutaman kyyneleen pikku Nomin lähtiessä, mutta Nomi sai mahtavan kodin, rakastavan kotiväen ja Nuppu-rexin kaveriksi. Nomi ja Nuppu ystävystyivät lähes saman tien!

Nomi sai mukaansa rakastamansa tonttulakin ja uudessakin kodissa lakki on löylytetty perusteellisesti. Pikku Nomi, sydänkäpy, vietä oikein mukava, pitkä, onnellinen ja leikintäyteinen elämä uudessa kodissasi!

torstai 21. heinäkuuta 2011

Lisää ulkoilun riemua

Nellassa on huima annos pantterimaista notkeutta ja petoeläimen liikehdintää.
 Isabelle vierasti aluksi outoa vihreää sekasotkua tassujensa alla.
 Annabella
 Isabelle rohkaistuu jo nuuhkaisemaan.
Suuri metsästäjä Annabella vaanii hyttystä.
 Sofia-vanhuskin intoutui pihalla ajattamaan ruohonkortta.
 Koppi!
Kuva arkistojen kätköistä: Nella ja pikkuinen Martta

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Ensi kertaa ulkona

 Nomia vähän jännittää ulkoilu kissatarhassa. Martta huolehtii.
 Viiden kilometrin päässä Jaava tutustuu botaniikkaan omalla "catiollaan".
 Jaava miettii, voiko kukkia syödä.
 Annabella riemuitsee. Kesä! Olla elossa!
 Isabellen loikka aluillaan.
Nomi ja Annabella leikin tiimellyksessä.
Annabella leikkii Batmania. Isabellen hännänpääpilkku näkyy selvästi.
 Isabelle
 Martta jaksaa vielä imettää, vaikka mahassa on tikkejä ja tuppo.
Ulkoilun jälkeen maistuu uni.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Martta on nyt leikattu. Vähän haikealta se tuntui, koska Martta oli niin omistautuva ja kärsivällinen emo, synnytys sujui helposti ja pennut olivat terveitä ja rohkeita. Mutta talo on myös Nekon koti - en voisi kestää ajatusta, että Martta jahtaa ja kurittaa Neko-rukkaa jatkuvasti. Eihän Martan leikkauttaminen mitään takaa, mutta lisää rauhallisen yhteiselon mahdollisuutta.

Nomi lähtee suureen maailmaan perjantaina ja Isabelle ensi viikolla. Juran ja Jaavan lähdettyä koti on tuntunut ällistyttävän hiljaselta. On näköjään suuri ero, riehuuko kotona viisi vai kolme burmanpentua. Yksikin burmanpentu vastaa aktiviteetiltaan pienehköä kaupunkia. Tai suurehkoa. Tai sittenkin suurkaupunkia.

Kissmollin kissalassa on vieraillut niin paljon pentujen ihailijoita, että laskin meillä syödyn 25 metriä pullapitkoa. Lisäksi tietysti kakkuja, keksejä, muffineita, piirakoita ja jäätelöä. Jos Annabella tekee joskus pentuja, pyydän leipomon jakeluautoa ottamaan Kissmollin kissalan yhdeksi vakiopysäkikseen. Totuuden nimessä on kuitenkin todettava, ettei tässä talossa ole syljetty pullalautaselle ennenkään.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Jaava ja Jura muuttivat kotoa. Martta ei edes huomannut asiaa, ja vaikka taloon jäi 8 kissaa, tuntuu nyt vähän tyhjältä. Mutta pennut ovat aloittaneet taipaleensa suuressa maailmassa rohkeasti ja tutustuneet uuden perheensä kissajäseniin. Omaihminen olikin ennestään tuttu.

 Kaapin päältä on turvallista tarkastella maailman menoa.
 Jura ei ole ennen nähnyt noin komeaa kollia. Lienee kolaus Juran macholle itsetunnolle.
Mutta aina on aikaa pienelle leikille.

Juran ja Jaavan kuulumisia Pikku Punapippurin kodissa voi tästä lähtien seurata osoitteessa
http://www.pikkupunapippuri.com/

Kissmollin vauvat saivat suurenmoisen kodin!

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Miten otat yhteispotretin viidestä villistä burmanpennusta

 Jura valmistautuu suureen elämänmuutokseen. Tänään hän on tasan 12 viikkoa ja muuttaa Jaavan kanssa uuteen kotiin. Nyyh...
 Otos 39. Sievästi rivissä istuminen ei ole vielä ihan hallussa.
Otos 116. "Mä kyllä lähden tästä hullujenhuoneesta", tuumii Jura.
 Otos 195.  Rivissä napottaminen on edelleen hakusessa. Jaava poistuu paikalta.
Otos 244. Annabella ja Nomi halkaisevat sohvan.
Otos 368. Annabella ja Jura ovat jo lähes paikoillaan..
 Otos 501. Onko vauhdissa jo hiipumisen merkkejä?
 Otos 547. "Halitaanko?" Vai yrittävätkö Jaava ja Jura kuristaa toisensa?
 Otos 723. Jaavaa alkaa jo väsyttää kaikki tämä poseeraaminen. Nomi on  jyvällä asiasta.
Otos 1002. Vihdoinkin! Kissmollin viisikko päivää ennen pesäsätä lentämistä. Annabella, Jaava, Nomi, Jura ja Isabelle.
 Sofia pohdiskelee, miten rajut 21-vuotisbileet viettäisi syyskuussa. Sofia on kuuro eivätkä munaiset  enää toimi tehokkaasti, liikkuminen on kömpelöä ja turkki kaikkea muutakuin sileä ja kiiltävä, mutta Sofia-vanhukselle maistuu ruoka, se hyppii, seurailee kissanpentujen leikkiä ja joskus, aniharvoin,  leikkii hieman.
 Vilin tyypillinen ilme. Vilillä on tapana piiskata hännällään, oli se sitten hyvällä tai huonolla tuulella. Se onkin ainoa Vilin harrastama liikuntamuoto.
Isabelle, sulotar.

torstai 14. heinäkuuta 2011

 Annabella ihmettelee ihmistä
 Annabella ja Juran puolikas
 Edelleen Annabella
 Jaava
 Jaava
 Neko-vaari
Nomi tappelussa
Martalle piti varata leikkausaika maanantaille. Martan ja Nekon välit ovat kiristyneet äärimmilleen ja Neko-raukka joutuu pakenemaan ujeltavaa hurjatarta niin, että hätäpissat lentävät. Nyt kissat on eristetty eri huoneisiin, joten Neko uskalsi hiipiä alas kirjahyllyn päältä monen tunnin kyyhötyksen jälkeen. Toivottavasti Martan leikkaaminen rauhoittaa tilanteen.

Kissat ovat ennustamattomia eläimiä. Ne saattavat noudattaa tapojaan uskollisesti vuosia, kunnes päättävät kertakaikkiaan ja kertaheitolla tehdä jonkun asian toisin. Martta ja Neko ovat olleet maailmankaikkeuden rennoimpia, joustavimpia ja ystävällisimpiä kissoja, ja nyt sitten puhkesi täysi rähinä. Nella, joka on ollut aina temperamenttinen, on taas ottanut pentujen syntymän rauhallisen uteliaasti. Martan ja Nekon välisessä sodassa Nella on asettunut jostain hämärästä syystä Martan puolelle. Ja kaiken näiden hurjistuneiden, sähisevien, huutavien, potkivien, purevien, alleen laskevien ja hävittäjien lailla syöksyvien kissapetojen keskellä pennut sukkuloivat leikkimässä hyväntuulisesti hännät pystyssä.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

 Isabelle ja Vili ystävällisissä väleissä
Annabellassa on jo ison kissan ilmettä

Pennut alkavat olla jo valmiita uusiin koteihin. Martta ei enää paljon lapsistaan piittaa, ja pennut ovat omatoimisia ja uteliaita. Sopeutuvaisuutta niiltä tarvitaan; on varmasti pelottavaa jättää tuttu koti ja sen hajut ja joutua uppo-outoon ympäristöön. Muuttoa on yritetty hieman helpottaa tuomalla pennuille uuden  kodin tuoksuja haisteltaviksi ja tietysti ne saavat synnyinkodistaan jotain tärkeää ja rakasta mukaansa. Juran ja Jaavan Äiti on onneksi vieraillut usein ja Isabellekin on nähnyt tulevat emäntänsä ja sai haisteltavakseen yöpaidan.

Uusien omistajien lisäksi pentujen lähdöstä ilahtuvat ainakin Vili ja Neko. Sofia-mummelia eivät pennut ole paljoa hetkauttaneet, onhan kupissa riittänyt murkinaa eikä isännän rinnan päällä makaamisesta ole tarvinnut kilpailla.

Jura on komea ja iso poika. "Tästä pennusta näkee selvästi, että se on uros", tuumi kasvattaja ihaillen Juran jykeviä tassuja ja lihaksikasta olemusta. "Kyllä", totesi seitsemänvuotias hyväntuulisesti, "sillä on niin isot pallit."