BURMANKISSAN PENTUJA!

Burmankissan pentuja!
IC Kissmollin Annabella, BURj, ja Korennon Omar, BURd, saivat 11.11.2014 viisi kaunista pentua: kaksi punaista poikaa, cremen pojan, lilan pojan ja lilakilpikonnatytön. Kaikki pennut ovat varattuja.
Tiedustelut:
kativlkm@gmail.com
040 7214503

maanantai 29. huhtikuuta 2013

 Tänään yhdellä ihmisistäni on syntymäpäivät. Minä ajattelin antaa lahjaksi itseni, mutta on hirveän vaikea kääriytyä paperiin, jos on itse sen sisällä. Onneksi paperia voi aina repiä.
Enkö olekin taitava!

Minulla on upea burman leveä ja miehekäs nenä. En oikein tykkää, kun ihmiset sanovat sitä pottunokaksi. Tietäisivätpä vaan, mitä minä ajattelen heidän nenistään. 

Veljeni Sky Walker lähtee tänään omaan kotiinsa. Minusta tulee sitten talon ainoa pentu. Onneksi osaan panna kaiken hyrskyn myrskyn, niin että tminuja tuntuu olevan kymmenen. Se olisikin aika huimaa!

Tässä minä teeskentelen antautuvani Martta-mummolle. Sepäs pesi minua eilen, kaksi hätäistä nuolaisua ja murinat jälkiruuaksi, mutta pian se taipuu minun charmini edessä.

Hitsi, Annabella-täti osaa olla aika julman näköinen.  Jos en olisi Bulle Teläsmies, saattaisin pelätä, mutta en minä jouda pelkäämään. On kiire! Minusta olisi hauska olla kaikkialla yhtäaikaa, mutta vaikka kuinka lujaa juoksisin, en ehdi. Olen havainnut, että kun ryntää johonkin paikkaan, samalla häviää edellisestä. Outoa.

Neko on jo sulaa suklaata minun ja Skyn kanssa. 

Nella-isomummo tykkää meistä, mutta jos Sky yrittää imeä, se suutahtaa. Mutta Nella  on pehmeä ja lämmin, se muistuttaa minua Isabelle-emosta.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Katsokaa miten uljas maalaus Annabellasta!  Taiteilija Denise Laurent on onnistunut työssään täydellisesti. Annabella on minusta tosi kaunis vaikka onkin äkäinen. Kun minä juoksen saalistettavan
perässä, Annabella katsoo vähän aikaa vierestä ja ryntää sitten kiukkuisena  mukaan leikkimään, aivan kuin näyttääkseen mallia, miten kengännauhaa pyydystetään. Niinkuin minä muka tarvitsisin opastusta! Annabella unohtuu leikkimään, ja sitten se äkkiä tajuaa juoksevansa ärsyttävien pentujen kanssa ja sihahtaa tiehensä.



Höh, minun ihmiseni ovat joskus ärsyttäviä. Nyt ne sanovat minua Bulle Teläsmieheksi. Ovatkohan ne ihan teräviä? Jotkut käsitteet menevät ainakin sekaisin. Niinkuin vaikka "pyörä" ja "littana". Sanovat, että maa on pyöreä, vaikka kuka tahansa näkee, että se on littana. Ja sitten ne sanovat omaa mahaansa littanaksi, vaikka ihan selvästi se on pyöreä. Outoa. Tässä kuvassa minä olen aika pieni vielä ja yritän selvästikin puhua ihmisille järkeä.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Minä olen saartanut pesupallon nurkkaan ja vartion sitä. Maailma on tosi kiinnostava paikka, se on täynnä leluja, ja ne kaikki ovat minun. Ihan tosi! 

Isoäitini Martta ei ole maailman lempeimpiä mummoja. Tässä se murisee minulle, mutta minäpäs vähät välitän.  Joskus se pätkii minua tassulla päähän, mutta laitan vain silmät kiinni ja jatkan leikkejäni. Ehkä Marttaa ärsyttää sama juttu kuin minuakin: minun ihmiseni on hirveän huono ottamaan kuvia, paljon huonompi kuin Punapippurin äiti. Mutta onneksi minä olen niin komea ettei minusta saa kuin hyviä kuvia.

Ihmiset väittävät, että ennen meidän pentujen syntymää Annabella oli leppoisa ja sopeutuvainen kissa. Enpä tiedä uskonko, ihmiset puhuvat niin outoja muutenkin. Kerrankin ne sanoivat, että minä olen pikku rääpäle! 

Annabella seuraa minua korkealle kiipeilypuuhun ja sähisee samalla. Yhtenä päivänä minä tipahdin puusta, mutta ei käynyt mitenkään, minun lihakseni ovat terästä.

Soma-siskoni muuttaa uuteen kotiin huomenna. Soma tipahti eilen vessanpönttöön. Skykin on tipahtanut, mutta minä en. Soma on minusta tosi sievä, tyttöjen tavalla.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Onnea kaksivuotiaat!

Kissmollin kolmas pentue täyttää tänään kaksi vuotta. Onnea! Minä, Burre, onnittelen erityisesti äitiäni Isabellea. Onnea äiti, siitä että synnyit ja siitä että sait minut!

Eivät nämäkään jaksaneet napottaa suorassa poseerausrivissä. 

Nomi-eno asuu nykyään Vantaalla Nuppu-rexin kaverina ja suuresti rakastettuna lemmikkinä.

Matriarkka Sofia, musta kotikissa, eli lähes 22-vuotiaaksi. Sofia nuuhkaisee ystävällisen välinpitämättömästi viikon ikäistä pentua. Ihmiset sanovat, että Sofia oli heille viisas kumppani, uskollinen ystävä, joka jakoi elämän myrskyt ja tyvenet ja piti nuoret burmat valtikkansa alla.

Annabella-täti on nykyään International Champion, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Ihmiset sanovat, että ehkä minäkin menen näyttelyyn. Ainakin Metti ja Sampo menevät. Mutta sitten ne sanovat, että minä olen hilveän töpö, mutta en voittaja-ainesta. Mutta olenhan minä! Minä voitan kaikki kilpailut! Urheilukilpailut, kauneuskilpailut, päässälaskukilpailut, talent-shown, euroviisut ja jääkiekon maailmanmestaruuden. Nih.

Annabella on unohtanut, että oli joskus pieni. Etummaisena kurkistelee Jaava-täti, joka kuulemma suhisee veljelleni Sampolle. Seuraava on Annabella, sitten äitini Isabelle, Nomi ja Jura. Jura on aivan hurmaantunut Sampoon ja pitää sitä omana hauskana lelunaan.

Lapset nukkuvat tonttulakissa. Nomi-eno rakastaa tonttulakkien löylyttämistä. Onhan se ymmärrettävää, tonttulakit ovat hirveän vaarallisia. Onneksi Nomi-eno pitää ne kurissa.

Jura-eno näyttää leijonanpennulta. Jura on kamalan iso nykyään! Minä aion yhtä isoksi, vaikka ihmiset sanovat että minä saatan jäädä pieneksi. Sehän nähdään.

Minusta tulee yhtä hurja kuin Nomista. Nomi ajaa giganotosauruksen pois. Luulen, että Nomi tappoi dinosaurukset sukupuuttoon. 

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Isoisoäitini Nella on suhtautunut minuun ja veljiini ihan rennosti, mutta tyttöpennuille se murisee. Tyttökissat ovat monimutkaisia olentoja, sanovat ihmiset. Siinä kun pojat vähän kahinoivat, juoksentelevat ja leikkivät leluillaan, tyttökissat keskittyvät sosiaaliseen kyräilyyn ja valtataisteluun. Pojat tappelevat huvikseen, tytöt ovat aina tosissaan. Outoa. 

Meidän aikuiset. Neko-vaari, isoäitini Martta, tätini Annabella ja Nella. Minä olen monesti yrittänyt mennä mukaan kasaan nukkumaan, mutta kaikki lähtevät pois. Outoa. Mutta kun muut säntäävät sihisten karkuun, saan koko ihanan pedin kokonaan itselleni.

Neko on leikkisä papparainen. Olen jo paininut sen kanssa. Martta ja Nella kiusaavat Nekoa, ja kuulemma minun pitäisi ystävystyä Nekon kanssa ja olla sille turvamiehenä. No problem! Minä en pelkää! (Vaikka kuulemma vähän kannattaisi, sanovat ihmiset.)

Meillä asuu myös koiria. Annabella on tässä pentu. Se loikoilee Lauraleenan törkyisellä turkilla. Annabella on tähän asti ollut aina hyvällä tuulella, mutta pennuista se on järkyttynyt. Ehkä se on kateellinen, ettei ole enää perheen vauva. Minä olen! Mutta en kauan. Minusta tulee ISO! 



Isoäitini Martta on melkoinen mummeli. Ihailen sitä, mutta se on ollut viime aikoina äkäinen kaikille. Paitsi ei koirille. Outoa.  Luulen, että sitä ärsyttää, ettei se ole enää pomokissa. Annabella taitaa olla. Ennen kuin synnyin, meilä asui ikivanha Sofia, jota kaikki burmat kunnioittivat, ja valtakunnassa oli rauha. Kun Sofia kuoli, alkoivat tytöt taistella vallasta. Minä en jaksa välittää niiden riidoista, minulla on kiire leikkiä. Soma-siskoni on erilainen, se suuttuu kun sille muristaan, ja se murisee takaisin, mistä aikuiset ärsyyntyuvät vain enemmän. Minä teeskentelen, etten kuule koko murinaa. 

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Enoni Jura ihastui Sampoon välittömästi! Ei vähääkään epäluuloa, sähinää tai murinaa.  Sampo suhtautui uuteen kotiinsa rennosti ja rohkeasti.

Meillä kissoilla takapuolen haistelu on kultaisen käytöksen kirjassa suositeltava kohteliaisuussääntö. Ihmiset eivät aina ymmärrä olla imarreltuja, kun tarjoamme takapuolemme nuuhkittavaksi. Ihmiset ovat joskus hyvin tökeröitä.

Sampo halusi heti leikkiä. Punapippurin perhe suhtautui pieneen Sampoon ystävällisen uteliaasti, vain pientä suhinaa Jaava-tädin ja Punapippurin taholta. 

 Minä tutustun raakaravintoon. Olen ennakkoluuloton syöjä, olen maistanut muurahaisiakin, mutta tähän sapuskaan en oikein ihastunut. Eniten tykkään raa'asta luomunaudasta, silakasta ja purkkisapuskasta. Syön minä raksujakin, mutta emäntä väittää etten voi elää pelkästään raksuilla. 


Minä leikin Momon kanssa jo oikein sujuvasti. Momo on hauska! Tässä se kuuntelee Maailman eläinten ääniä. Momo taitaa olla suuruudenhullu, koska kuullessaan suden ulvontaa se päätti syödä koko kirjan. Momo on jo teurastanut taustalla raatona makaavan sinisen nallen.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Tänään Sampo-veljeni muuttaa uuteen kotiin. Olen kuullut huhuja, että Sampoa odottaa melkoinen lauma kissa-enoja, -setiä ja -tätejä. Jos minulla on totutteleminen kahteen koiraan, Neko-vaariin, Martta- ja Nella-mummoihin ja Annabella-tätiin, se on vielä pientä sen rinnalla, mikä Sampoa odottaa. Onneksi Pikku Punapippurin kodin kissat ovat kilttejä! 

Minä olen ällistyttänyt kaikki olemalla pennuista rohkein. Minä leikin jo Neko-vaarin kanssa ja alan vähän osata lukea Momon koirakieltä. Muutaman kerran olen kiivennyt hurjan korkeaan kiipeilypuuhun, ihan kattoon asti, ja maukunut sieltä surkeana, kun en ole osannut tulla alas. Onneksi olen saanut kiipeilytunteja talon isoimmalta asukkaalta, ihmisisännältä. Hän kiipeää malliksi ja minä tarkkailen... Hah, nyt minä huijasin, isäntä ei osaa kiivetä, se vain ohjaa minua tassuista pitäen laskeutumaan puuta alas. Ehkä minä opetan sitä joskus kiipeämään ylös, siinä se on ihan avuton.

Viimeiset leikit Sampon kanssa. Sampo on sotkeutunut omiin jalkoihinsa. 

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

 Tänään minä olen nähnyt vaikka mitä jännittävää. Seurasin saalistajan rävähtämättömällä katseella, miten printteri synnytti paperin, ja miten pikkuemännän ulkohousuista tipahteli vesipisaroita. Enkä pelännyt yhtään! Vihreä vieteri pakeni minua henkensä edestä, mutta kuin punainen nuoli kiisin sen perässä ja nappasin sen, tietysti.
Vessapaperi antautui lopulta pitkän uuvutustaistelun jälkeen

Veljeni Sampo ja minä osaamme hypätä melkein taivaaseen. Joskus olen niin iso, että pyydystän auringon!

Hiukan huolettaa, mikä mustavalkoinen otus hautoo mielessään. Sanovat, että se haluaa leikkiä minun kanssani, mutta harkitsen vielä otanko tarjouksen vastaan. 

Tämä on minun kaikista huRRRjin tyylini! 

Asiaa harkittuani päätin ottaa leikkitarjouksen vastaan.

Olen tarkka poika puhtauden kanssa, äitini Isabelle opetti sen minulle. Isabelle kuurasi minua joka puolelta ja motkotti, jos rinnuksilla tai peräpäässä oli roiskeita.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Väittävät, että minun pitäisi sovittaa pienempää kokoa, outoa. 

Minä olen jo tutkinut kotia perinpohjin. Joku kummallinen otus seuraa minua koko ajan, Momoksi sitä kutsuvat. Minä kyllä tykkään siitä, mutta en aina tajua mitä se yrittää sanoa. Varmaan se ihmettelee, miten voin olla näin iso! Varalta minä pörhistän sille muhkeat Puffit, mutta en ymmärrä miksei se säikähdä minua. 

Hitsi, minun isoisoäitini Nella on tosiaan iso! Minua vähän pelottaa, mutta älkää kertoko sitä kenellekään.

Minä syön kovasti, sillä haluan huRRRRjat lihakset!

Tänään veljeni Fannu muutti pois. Seuraavaksi muuttaa Sampo, sitten Soma ja sitten Sky Walker, ja minua pelottaa että jään koko maailmaan ihan yksin. On minulla vähän ikävä äitiäni Isabellea, kaikilla meillä on. Välillä me lutkutetaan toistemme turkkia, se helpottaa ikävöintiä. Äiti ja Metti viihtyvät omassa kodissaan hienosti, eikä äiti ole kaivannut meitä muita. Oikeastaan se oli kyllästynyt meihin. Outoa, mutta kissamaailmassa se on kuulemma normaalia. Onneksi minä en kyllästy minuun.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Moi! Minä olen BuRRRRRRe, 12 viikkoa vanha

 Minun pitää korostaa ärriä, koska olen BuRRe enkä mikään Bulle Hilmuinen, kuten kotiväkeni minua itsepäisesti nimittää. Kun ihmiset näkevät minut, he unohtavat, miten ärrä sanotaan. Outoa. Minä olen jo iso poika, ikää tänään 12 viikkoa, ja painan hilmuis... hiRmuisesti. Yli kilon! Aion ruveta bloggaajaksi.
Tässä on äitini Isabelle pentuna. Hänet pitää esitellä, sillä tähän asti äiti on ollut tärkein henkilö elämässäni.  Mutta äiti muutti pois siskoni Metin kanssa. Äiti alkoikin olla aika kiukkuinen, ei antanut edes lutkuttaa maitoa. Onneksi kakkosmami, vaikkakin ihminen, on täällä. 

Äitini Isabelle on minusta kaunein olento maailmassa.



Minulla on kolme veljeä ja kaksi siskoa. Tykkään niistä kaikista, niitten kanssa on mahtava painia ja hippastella ja nukkua kasassa. Minä olen tässä kaikkein pisin, katsokaa vaikka! 

Olin hurjan pieni syntyessäni, vain 54 grammaa. Olin niin pieni, että meinasin kuolla. Äiti hoiti minua kovasti, mutta sisarukset tönivät minut pois maitotiskiltä. Mutta minäpä en antanut periksi. Minua piti pistellä neulalla monta kertaa. Se oli inhottavaa, ja vikisin niin kovaa että äitini Isabelle suuttui eläinlääkärille ja meinasi raadella hänet. Minulla on huRRRRja mami! Äiti ei ole vieläkään antanut anteeksi lääkäritädille. Mutta minä taisin jäädä henkiin hänen ansiostaan. Minä tykkään olla hengissä.

Kakkosmami syötti minulle maitoa pikkuisella ruiskulla. Aluksi en tykännyt siitä, mutta opin kyllä imemään maitoa ruiskustakin ja juoksin aina kakkosmamia vastaan kuullessani hänen lähestyvän.

Äitini Isabelle vei minut pesään heti ruokinnan jälkeen.

Meillä asuu kolme ihmistä. Ne tykkäävät minusta hilmu... hirmuisesti. Minäkin tykkään minusta ja tykkään minä niistä ihmisistäkin. Mutta ei ole ihan varma tykkäänkö tämän talon aikuisista kissoista. Ne sihisevät ja murisevat minulle. Mutta minäpä pörhistelen takaisin. Puffff!