Oho, maailma onkin iso!

Pennut ovat kahden ja puolen viikon ikäisiä, ja alkavat hoksata universumin olevan paljon luultua isomman. Siis pesän jälkeenhän maailma jatkuu! Ne tuntevat oman perheen jäsenet hajusta ja nuuhkuttavat uteliaasti kasvoihin napittaen, mutta vieraille sähistään. Vain hetken: ne lukevat emon käytöstä, ja jos Annabella on rento, nekin rentoutuvat. 

Punainen poika Frille, Kissmollin Goffriller, on valtavan utelias. Pää huojuen ja jalat vapisten se ponnistelee pesän reunalle katsomaan, kuka tuli.

Frille ja Neri, pojannaskalit pää täynnä kepposia.

Oi, Amati-neito, pentueen ainoa tyttö, on todennäköisesti lilakilpikonna. Amati on kookas ja itsevarma pieni kissatar, joka jo nyt tuntuu katsovan veljiensä kohellusta ylemmyydentuntoisena. Amati on erittäin lupaavan näköinen burmalapsi.

Annabella ansaitulla lepotauolla hyvin tyytyväisenä itseensä. Se on aika hurjapäinen emo, kaikki talon kissat ovat saaneet turpaansa, ja nyt se pitää pitää visusti suljetun oven takana. Ihmisiin ja koiriin se suhtautuu rennosti. Se makoilee kumeasti kehräten tunti toisensa jälkeen pesäkopassa imettämässä, pesee lapsiaan ja välillä myös kopan seiniä. Täydellinen perheenäiti.

Pentujen unta on hauska seurata. Tassut sätkivät, suu lupsuttaa ja silmät saattavat olla apposen auki. Mitä lie uneksivat kahden viikon elämänkokemuksellaan?

Kuva Elviksen ja Annabellan lemmenlomalta alkusyksyltä. Elvis jätti muistoksi paitsi viisi lapsukaista, myös tehokkaasti ja perusteellisesti merkatun patjan.

Ikää viikko

Kissavauvat ovat kasvaneet käyrillä ja tuplanneet syntymäpainonsa ensimmäisen viikon aikana. Silmät alkavat raottua, suloiset ruusunnuppusuut osaavat jo haukotella ja lystikäs kehräyksenratina täyttää pesäkopan. Viralliset nimet on päätetty: Kissmollin Stradivari, Guarneri, Goffriller, Amati ja Montagnana, kuuluisien italialaisten viulunrakentajamestarien mukaan. Stradivari, punainen poika, on jo löytänyt oman kodin, jossa se saa nimekseen Star, mikä on Elviksen pojalle mitä sopivin nimivalinta.

Pieni Goffriller, Frille, on kiireisin silmienavauksessa, se ei halua jättää draamasta nimeltä Elämä mitään näkemättä. Frille on pieni nero, joka ottaa pennuista eniten kontaktia ulkomaailmaan.

Myös isoin tyttö, Amati, availee silmiään. Amati muistuttaa kovasti äitiään Annabellaa vauvana. Se on kookas, rauhallinen ja määrätietoinen, aivan kuten Annabella pienenä. 

Muuttopuuhissa

Jo viikkoja ennen synnytystä Annabella katseli 11-vuotiaan tyttären sänkyä sillä silmällä, että tuonne minä meille kodin pystytän. Mielestäni ajatus oli naurettava, huonehan pursuaa legorakennelmia, pikkuruisia eläimiä ja nukkekoteja, askartelutarvikkeita, värikyniä, pehmoleluvuoristoja ja posliinikissoja. Joka paikka oli täynnä koloja, joihin pentu voi kadota. Ovi pantiin lujasti kiinni, ja synnytyspesä laitettiin rauhalliseen makuuhuoneeseen. Sinne Annabella kyllä synnytti, mutta muutti pennut pian makuuhuoneen toiseen nurkkaukseen. Eilen se sitten päätti, että nyt mennään, ja kantoi lapset toinen toisensa jälkeen tyttären sänkyyn syvälle täkin ja pehmoeläinten uumeniin. Kannoin pennut takaisin. Annabella palautti ne. Kannoin takaisin, ja Annabella taas palautti. Se oli hermostunut, mutta päättäväinen. Pennut alkoivat vikistä nälkäänsä, ja koska vikinästä Annabellan päättäväisyys vain yltyi, annoin periksi. Sain sentään ujutettua pehmopesän lapsen sängylle jotta kodissa olisi edes hieman tukevuutta, ja sinne Annabella rauhoittui. Nyt se on syöttänyt pentuja majesteettisen kärsivällisesti, ja painot ovat kehittyneet esimerkillisesti. 

Punainen poika tirkistelee maailmaa Annabellan haukankatseen alla.

Hän on kaunotar! Noilla pikkuruisilla kynsillä tullaan repimään vielä monet verhot ja nojatuolit, mutta tällä naamalla sen saanee anteeksi.

Kaunotar on varsin sähäkkä, Momolle sähistään olan takaa.. Momo haluaisi epätoivoisesti hoitaa pentuja, ja vaikka se näyttäisi sopivan Annabellalle mainiosti, en anna sen koskea vauvoihin.

Neljäs päivä

Lienee poikkeuksellista, jos kissapentueen kasvamisessa ei tapahdu mitään poikkeuksellista, ja tässä suhteessa olemme normaaleja, koska emme ole normaaleja (kuten juuri huomasitte äskeisestä lauseestani).

Annabella oli synnyttänyt täsmälleen laskettuna päivänä normaalikokoisen pentueen, normaalissa ajassa, ja se käyttäytyi täysin keskivertokissanaaraan tavoin. Pennut olivat virkeitä vaikkakin hieman pieniä. Kolmantena päivänä Annabella alkoi vuotaa kirkasta verta, ja kiikutimme sen ja pennut eläinlääkäriin. Röntgenissä ei näkynyt mitään, onneksi, mutta kohtuun oli jäänyt jälkeisiä tai paloja kuolleesta pennusta. Annabella sai oksitosiini- ja antibioottipistokset. Vastaanotolla se käyttäytyi itsevarmasti ja rauhallisesti, mutta kun pääsimme kotiin, se alkoi maukua ja kulkea edestakaisin hermostuneena ja selvästi hätäisenä. On aivan luonnollista, että se koki pentujen turvallisuuden uhatuksi. Pentujen muuttaminen alkoi. Eikä Annabella suinkaan kantanut pentuja sievästi niskasta, vaan näytti kuin se olisi upottanut hampaansa suoraan mahan läpi, tai otti pennun pään suuhunsa. Minä kuljin  perässä ja yritin ohjata muuttoa johonkin edes etäisesti järkevää paikkaa muistuttavaan koloon. Viimein sain sen asettumaan sängylle pahvilaatikkoon, vaikka sieltäkin se on yrittänyt muuttaa muutamaan otteeseen.

Rauhattomuutensa takia se ei malttanut imettää, eivätkä pennut saaneet painoa. Viimein, yöllä kello kaksi, se huokaisi syvään ja asettui pentujen viereen. Koko yön ne olivat syöneet hartaasti, koska painot olivat nousseet aamuun mennessä.

Yksi pentu päätti avata silmänsä kypsässä kahden vuorokauden iässä, mutta koska ensimmäinen, mitä se maailmasta näki, oli minun naamani, se painoi silmänsä takaisin kiinni.

Näillä kuvilla ei voiteta valokuvauskilpailua, mutta pääsemme sentään kurkistamaan kissavauvojen arkeen. Älkää peljätkö, kunnon valokuvaaja tulee paikalle huomenna!

Pikkuinen jalkapohja, eikö olekin liikuttava! Alustavan värianalyysin mukaan pentueessa olisi kolme punaista poikaa ja kaksi suklaakilpikonnatyttöä. Tämä arvaus muuttunee vielä.

Momo rakastaa pentuja, ja Annabella suhtautuu koiriin täysin luottavaisesti. Mutta nyt opimme, että jo puolen vuorokauden ikäinen pentu osaa sähistä (todella pelottavasti) koiran hajulle. 

Neljäntenä päivänä Annabella vaikuttaa taas rauhalliselta emolta, ja pentujen imeminen näyttää organisoidummalta kuin aiemmin.

Pieni punapää ei-niin-imartelevassa poseerauksessa.

Hän on kaunis! Pikkuinen suklaa, tai suklaakonna, joka aluksi oli muita hitaampi ja väsyneempi. Mutta eipä ole enää!

Toiveitten täyttymys: Kissmollin viides pentue syntyi 11.11.

Monien vaikeuksien ja epäonnisten astutusyritysten jälkeen Annabellan onnistunut odotus tuntui ihmeelliseltä. Mutta vielä ihmeellisempiä ovat varhain tiistaiaamuna syntyneet pienokaiset. Ne ovat pikkuruisia eläviä taideteoksia, täynnä elämänhalua. Voi, ne pienen pienet polkuanturat! Miniatyyrinenänpää! Ja päättäväinen möngerrys emon perässä! Ja miten niin olen höpsähtänyt?

Vielä lauantaina Annabella oli näin muhkea ilmestys, ja saikin kuulla ilman hienotunteisuuden häivääkään olevansa Annaballo. Se alkoi etsiä pesää jo lauantaina, mutta pennut se synnytti täsmälleen laskettuna päivänä, 66 vuorokautta astutuksesta. Annabella oli rauhallinen synnyttäjä, se aloitti homman itsekseen yön tunteina, ja ääntäkään päästämättä saattoi maailmaan pentunsa. Koko ensimmäisen vuorokauden se on ollut pesässä imettämässä ja putsaamassa, ei pienintäkään merkkiä epävarmuudesta, vaikka se on emona ensikertalainen. Olen ylpeä Annabellasta! Ja isi Elvis siellä etelässä voi olla varma, että hänen ladynsa hoitaa pennut esimerkillisesti. 

Väreistä ja sukupuolesta en voi sanoa vielä mitään, paitsi että varmuudella ne ovat joko tyttöjä tai poikia. Pennuista kaksi on suklaan tai lilansävyisiä tai niiden konnamuunnelmia, kaksi punaista ja yksi on joko creme tai punainen. Ei olisi haitannut, vaikka ne olisivat olleet hieman painavampia, kevein oli 60 grammainen ja painavin 68 grammainen, mutta kovin tarmokkaasti ne kaikki tissillä roikkuvat, ja painojen kehitys on ollut tähän mennessä normaalia.

Hän on jo persoona! Häntä on kutsuttu Tötterötukaksi ja MiniElvikseksi, ja Suuren Staran elkein hän maailmaan tulikin, kuin huutaen: "Täältä mä tulen, pois alta! Missä mun fanit on?"Hän kiljui välittömästi palvelua ja pienet tassut viuhuivat villisti joka ilmansuuntaan. Hänestä kuulemme vielä!

Ensimmäistä pentua Annabella teki pitempään kuin muita, ja tämä pentu vaikuttaa hieman hitaammalta kuin sisarensa, ja se väsähtää imemiseen helpommin. Seuraan sen kehitystä tarkasti. Tänään se on ollut selvästi virkeämpi ja hyvin päättäväisesti pukki Tötterötukkaa tieltään. Nyt peukut pystyyn pikkuiselle suklaapennulle, jotta se jaksaa taistella itsensä elämään.