Muuttopuuhissa

Jo viikkoja ennen synnytystä Annabella katseli 11-vuotiaan tyttären sänkyä sillä silmällä, että tuonne minä meille kodin pystytän. Mielestäni ajatus oli naurettava, huonehan pursuaa legorakennelmia, pikkuruisia eläimiä ja nukkekoteja, askartelutarvikkeita, värikyniä, pehmoleluvuoristoja ja posliinikissoja. Joka paikka oli täynnä koloja, joihin pentu voi kadota. Ovi pantiin lujasti kiinni, ja synnytyspesä laitettiin rauhalliseen makuuhuoneeseen. Sinne Annabella kyllä synnytti, mutta muutti pennut pian makuuhuoneen toiseen nurkkaukseen. Eilen se sitten päätti, että nyt mennään, ja kantoi lapset toinen toisensa jälkeen tyttären sänkyyn syvälle täkin ja pehmoeläinten uumeniin. Kannoin pennut takaisin. Annabella palautti ne. Kannoin takaisin, ja Annabella taas palautti. Se oli hermostunut, mutta päättäväinen. Pennut alkoivat vikistä nälkäänsä, ja koska vikinästä Annabellan päättäväisyys vain yltyi, annoin periksi. Sain sentään ujutettua pehmopesän lapsen sängylle jotta kodissa olisi edes hieman tukevuutta, ja sinne Annabella rauhoittui. Nyt se on syöttänyt pentuja majesteettisen kärsivällisesti, ja painot ovat kehittyneet esimerkillisesti. 

Punainen poika tirkistelee maailmaa Annabellan haukankatseen alla.

Hän on kaunotar! Noilla pikkuruisilla kynsillä tullaan repimään vielä monet verhot ja nojatuolit, mutta tällä naamalla sen saanee anteeksi.

Kaunotar on varsin sähäkkä, Momolle sähistään olan takaa.. Momo haluaisi epätoivoisesti hoitaa pentuja, ja vaikka se näyttäisi sopivan Annabellalle mainiosti, en anna sen koskea vauvoihin.